
Kulttuurimatkailu on yksi matkailun nopeimmin kasvavia osa-alueita ja tulevaisuuden matkailun megatrendejä. Kulttuurimatkailukohteita kehitetään jatkuvasti yhä laadukkaammiksi, elämyksellisemmiksi ja taloudellisesti tuottavammiksi. Kaakkois-Suomen ja Leningradin oblastin alueella sijaitsee ainutlaatuinen linna- ja linnoitusverkosto, joka kytkeytyy tiiviisti molempien maiden historiaan. Tällä hetkellä siis sekä Venäjän Federaatio että Suomi ylläpitävät ja vaalivat paitsi omaan kulttuuriperintöään myös toistensa perintöä riippumatta sitä kuka osan linnoituksista rakensi, niistä on tullut yhteistä kulttuuriperintöä.
Kansainvälisellä tasolla merkittävien linnojen ja linnoitusten rakenteen kautta voidaan seurata historian kulkua esihistoriallisen ajan lopulta 1800-luvun alkuun. Linnoituksia ei toistaiseksi ole hyödynnetty verkostona, mutta Euroopassa on tuotteistettu useita linnareittejä kulttuurimatkailijoille.
Linnasta linnaan hankkeen tavoitteena on luoda Suomen ja Venäjän linnoista ja linnoituksista sekä linna-teemaa hyödyntävistä yrityksistä koostuva kansainvälisesti merkittävä Linnasta linnaan kulttuurimatkailureitti- ja verkosto. Toimijat tarjoavat laadukkaita ja elämyksellisiä kulttuurimatkailupalveluja Linnasta linnaan -tuotteina, kuten esimerkiksi monimuotoiset linna/ linnoitustapahtumat, myytävät Linna-tuotteet ja virtuaaliset tuotteet. Hankkeessa rakennetaan sähköinen tietokanta, jossa on toimijoiden virtuaalituotteita. Tietokannan avulla matkailijat, yrittäjät ja linnojen ylläpitäjät voivat räätälöidä yksilöllisiä matkailun teemapaketteja verkoston alueelta. Hankkeessa julkaistaan verkoston linnoja esittelevä kirja sekä linnaverkoston aluetta esittelevä matkailijan opaskirja.
Hankkeessa järjestetään kohteen elävöittämisen, kulttuurimatkailutuotteen luomisen ja kehittämisen sekä liiketoiminnan laatukoulutus. Uudet teematapahtumat ja teematoiminta luodaan ohjatusti linnojen henkilöstön ja yrittäjien kanssa kulttuurin ja taiteen asiantuntijoiden avustuksella. Luomisprosessissa hyödynnetään uusinta teknologiaa, historiallista aineistoa ja taiteen keinoja. Tietokantaan kootaan historiallinen aineisto, kulttuurimatkailuaineisto sekä näihin liittyvät tuotteet. Tietokantaan luodaan myös uusia virtuaalituotteita. Vaikuttavuustutkimuksessa seurataan linnojen ja yritysten kulttuurimatkailullisten tavoitteiden toteutumista ja luodaan yhteiset kriteerit ja mallit toiminnan seurannalle Suomessa ja Venäjällä.
Linnasta linnaan –verkostohankkeen perustan muodostaa suomalaisen ja venäläisen asiantuntijaverkoston yhteiseen historiaamme liittyvä tieteellinen tutkimustyö. Kulttuuriperinnön tietovarannon kartuttamisen lisäksi suomalais-venäläinen yhteistyö linnojen ja linnoitusten hoidon, restaurointien sekä esittelyn kehittämisessä on osa verkostohanketta.
Verkoston tavoitteena on hakea Euroopan neuvoston kulttuurimatkailureitin tunnusta. Suomalais-venäläinen Linnasta linnaan-foorumi, johon kuuluu 13 suomalaista ja 9 venäläistä linnaa, on pohjustanut kulttuurimatkailureitin luomista foorumin perustamisesta vuodesta 2001 lähtien. Verkosto sai Naapuruusohjelman valmistelurahan hankkeelle 1.1-30.9.2007 väliselle ajalle. Valmisteluhankkeen hakijana ja hallinnoijana oli Joensuun yliopiston Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus (SKK) ja Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos (MOT). Yhteistyökumppanina toimivat Suomen Museovirasto ja Leningradin alueen Kulttuurikomitean museo-osasto. Hankkeen avulla luotiin perusta varsinaisen Linnasta linnaan -hankkeen hakemiselle ja toteuttamiselle, suunniteltiin varsinaisen Linnasta linnaan – hankkeen sisältö ja täydennettiin fort.fi – sivusto.
Petri Raivo, johtaja
Joensuun yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos
Yhteystiedot:
Joensuun yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos
Puistokatu 5, PL 78
57100 Savonlinna
http://mot.joensuu.fi/
Petri Raivo
professori, johtaja
+ 358 15 511 7628 tel
+ 358 50 525 9827 gsm
petri.raivo[at]joensuu.fi
Isto Vanhamäki
tutkija
+ 358 50 517 5693 gsm
isto.vanhamaki[at]joensuu.fi
Museovirasto
Anne Parikka
projektikoordinaattori
Hämeen linna
Kustaa III:n katu 6
13100 Hämeenlinna
+ 358 3 616 6379 fax
+ 358 50 596 3556 gsm
anne.parikka[at]nba.fi
Kari Nikkanen
rakennuspäällikkö
Rakennushistorian osasto
Sturenkatu 4
PL 169, 00511 Helsinki
+ 358 9 4050 9420 fax
+ 358 9 4050 9434 tel
+ 358 50 63 840 gsm
kari.nikkanen[at]nba.fi
Leningradin alueen Kulttuurikomitean museo-osasto
Shukovaskaja Nadeshda
Leningradin alueen valtiollisen kulttuurilaitoksen johtaja
191311 Pietari, ul. Smolnogo 3
+7 812 579 57 22 tel.
mus_agency_obl[at]inbox.ru
Valtiollinen Pietarin historian museo
Julia Demidenko
Tieteellisen osaston varajohtaja
Petropavlovskaja krepost 3
197046 Sankt-Peterburg
+7 812 4980511 tel.
jdemidenko[at]mail.ru