Loviisa - Svartholma
Esittely

Turun rauhassa 1743 Suomen itärajaksi tuli Kymijoen läntisin haara. Ruotsin valtiopäivät 1746-47 päättivät Suomen linnoittamisesta, koska Itä-Suomen linnoitetut kaupungit olivat jääneet rajan taakse. Päälinnoitus Viapori rakennettiin Helsingin edustalle. Uutta heikkoa rajaa suojaamaan rakennettiin maalinnoitus Degerbyhyn, tulevaan Loviisaan, ja sen pariksi Svartholman merilinnoitus Loviisanlahden suulle.

Nykyisin Svartholman linnoitussaari on yksi Loviisan tärkeimmistä nähtävyyksistä, jonne pääsee kesäisin vesibussilla. Saarella järjestetään opastettuja kierroksia sekä aikuisille että lapsille. Lapset voivat lyöttäytyä merirosvo Svarttiksen miehistöön ja etsiä aarretta linnoituksen kätköistä tai ratkoa salaista tehtävää linnoitusseikkailulla.

Loviisan maalinnoituksen rakennustyöt jäivät keskeneräisiksi. Maalinnoituksen itäisiksi esivarustuksiksi rakennettiin kaksi bastionia, Ungern ja Rosen. Loviisan linnoituskaudelta ovat säilyneet Ungernin ja Rosenin lisäksi komendantin talo (nyk. Loviisan kaupungin museo) ja kaksi sotilaskasarmia sekä katkelmia Harjun sarvilinnasta. Ungernilla järjestetään nykyisin kesäteatteriesityksiä ja muita kesätapahtumia.

Sijainti
Loviisan keskeneräiseksi jääneen maalinnoituksen paikalle on rakentunut nykyinen Loviisan kaupungin keskusta. Nähtävillä ovat mm. bastionit Ungern ja Rosen, jotka vartioivat Turusta Viipuriin johtanutta suurta rantatietä. Loviisa sijaitsee 87 km Helsingistä itään E18 -tien varrella. Kaupunkiin voi saapua Helsingin suunnasta myös Kuninkaantietä (M170) pitkin. Svartholman merilinnoitus sijaitsee Suomenlahden saarella Loviisanlahden suulla kymmenen kilometrin päässä kaupungista.

Lyhyt historia
1745 Degerbyn kaupunki perustetaan.

1747 Ruotsi aloittaa linnoituskaupungin rakentamisen Degerbyhyn eversti, sittemmin sotamarsalkka Augustin Ehrensvärdin johdolla. Säännöllisen bastionilinnoituksen sisään suunnitellaan ruutukaavoitettu varuskuntakaupunki.

1748 Svartholman merilinnoituksen rakentaminen alkaa. Linnoitus muodostuu neljästä symmetrisestä bastionista ja 12 sotilasrakennuksesta.

1752 Degerby nimetään uudelleen Loviisaksi Ruotsin kuningattaren Lovisa Ulrikan mukaan.

1775 Loviisan linnoitustyömaa lakkautetaan, työt jatkuvat Svartholmassa

1808 Venäjä valtaa Loviisan ja Svartholman

1808-1847 Svartholma venäläisenä vankilana

1855 Englantilais-ranskalainen laivasto räjäyttää Svartholman. Loviisan kaupunki palaa.

1930-luvulla kunnostetaan osa Loviisan keskeneräistä linnoitusta.

1960-luvulla käynnistyvät Svartholman kunnostustyöt.

1998 Svartholman restaurointi valmistuu merilinnoituksen 250-vuotisjuhlavuodeksi.
KansallisarkistoSvartholman päälinnoitus työn alla. Kartta vuodelta 1772. Kansallisarkisto.
Ilmakuva Vallas/MVIlmakuva linnoituksesta vuodelta 2003. Kuva Ilmakuva Vallas/MV.
Historianharrastajien miekkailua linnoituksen pihalla.
Svartholman linnoituksen restauroitu pääportti

Linkit

Loviisan kaupungin sivut